Saari jäi taakse ja aloitettiin raskas yödösäretki Bukit Lawangin kylää kohti. Dösäreissu oli kyllä melkonen koska se pysähtyi varmaan 5min välein (ainakin tuntui siltä) ja räpsäytti kaikki valot päälle jotta jengi varmasti herää. Siinä sitten seisottiin minuutti pari ja taas jatkettiin matkaa. Oli aika rasittava matka.
Kello tais olla puoli 5 aamuyöllä kun dösä jälleen stoppasi ja sitten viitottiin meille että jätkät ulos menopelistä. Oltiin Binjain kaupungissa josta piti olla simppeli jatkoyhteys itse Bukit Lawangin kylään mutta vitut. Väsyneenä ja ihan pihalla maailmanmenosta se otti sen tunnin verran, että keksittiin autokyyti kohteeseen.
Tiet täällä pohjois Sumateran saarella ei sitten ole silkkistä nähnytkään. Sellasta perunapeltoa että isomummokin olis kateellinen kun näkis. Kello kasin maissa kuitenkin vihdoin saavuttiin kohteeseen. 20 timmaa lähdöstä. Nälkä. Väsyttää. Eli ei muuta kun oppaiden pakeille ja kas näin. 45min aikaa pakata päiväreppu ja syödä aamupala. Sen jälkeen lähdettiin tepastelemaan viidakkoon pariksi päivää. Kuka nyt lepoa tarttee!
Orang utans!
Mä kans!
Oppaina toimi nuoret viidakkoyliopiston käyneet jantterit. Erittäin hauskoja heeboja. Tosin niinhän mekin ollaan joten juttuun tultiin samointein. Metässä nähtiin sitten kaikenlaisia siistejä juttuja kuten orankeja ja apinoita ja mitä näitä nyt on. Tiikereitäkin täällä asustaa mutta tsäänssit nähdä sellanen on aika pieni mutta onneksi puhuttiin cashback ellei nähdä. Opas oli läpässä mukana ja lupasi pukeutua tiikeriasuun jos ei muu auta :D Vaeltelun lomassa laulettiin kaikenlaisia lauluja joista yksi ylitse muiden oli joululaulu 'kulkuset kulkuset' tahtiin laulettu jungle trek. Aivan loistava :D
Wazzap?
Sanoivat että nämä naaraat ei pure. No mua puras! :D
Päivän päätteeksi leiriydyttiin pienen puron varteen. Illan mittaan aloin tuntea ikävää mongerrusta mahalaukussa ja painuin pehkuihin eli laavuun joka oli perustettu kivipation päälle. Mukavaa :) Missasin illallisen ja kaikki leirijutut muiden matkalaisten pitäessä hauskaa mutta sen sijaan pidin sitten omaa kivaa koko yön juosten pusikkoon oksentelemaan ja paskomaan. Ai että se iski sitten kunnon paskataudin!
Thomas's langur.
Gimme my banana!
Möh!
Junggelilounas.
Leirielämää puron varrella.
Seuraava aamu oli oletetusti oikein freesi ja tuumailin, että mites tässä jaksaa mitään vaeltaa kun kehossa ei ole energiaa ja ruoka ei pysy inessä. Edellisenä päivänä olin syönyt vain aamupalan ja kevyen viidakkolounaan plus termiittejä joita opas kehui herkullisiksi. Oli pakko maistaa. Kaivoin takataskusta vähän suomalaista sisua ja jaksoin kun jaksoinkin koko päivän. Vaelluksen lopuksi draftailtiin sisärengasaluksella jokea pitkin takaisin kylään.
Viidakon Ykä
Banana group!
Koko retkikunta oli aika loppu ja nyt myös muilla alkoi tuntua vatsassa joten leiriydyttiin täksi yöksi kylään ennen kuin lähdettäisiin seuraava päivänä siirtymään kohti Lake Tobaa.
Bukit Lawang
Lake Tobaan siirryttiin shared cabi menetelmällä eli ahdauduttiin isoon perheautoon 5 kundin ja kamojen kera. Takahudlarin ovi ei mennyt edes kunnolla kiinni mutta rinkat pysy kuitenkin messissä koko matkan. Siirtyminen otti about 8 timmaa aikaa mutta tuntui ainakin vuorokaudelta. Ainutlaatuinen kokemus. Perkeleenmoista perunapeltoa ja äijät istuu kinnerissä ku sillit suolapurkissa ja kaikkia vääntää vatsasta niin ettei pierasta uskalla. Auringonlaskun aikaan kuitenkin olimme jo onnellisesti laivassa joka kuljetti meidät Parapatin satamacitystä kohti Samosirin maagista saarta.
Ahhhhhhhh Toba järvi. Pakko sanoa että meidän biksi oli kyllä saaren paras. Botskista tähyiltynä meidän batak house oli ainut hökkeli mistä pääsi hyppäämään suoraan partsilta järveen! Awesome! Tämä oltas varmasti missattu ellen ois jutskannu botskissa erään paikallisen heebon kanssa ja kun kerroin kotimaani olevan Finlandia hän huusi "Madventures Rikuuuu Tunnaaa" ja soitti samantien Reggae guesthouseen ja varasi meille tämän saaren parhaan majoituksen. No kyllä kelpas! Varsinkin kun Parapatin kuppilassa istuskellessamme (olipa vaikee kirjottaa alkaako suomi unohtua?) meille esiteltiin hienoja hodlahuoneita joista vielä osa retkikunnasta innostui Bukit Lawangin viidakkoretken jälkeen ja jotka taas mua ei voinu kiinnostaa vähempää. Nyt kuulosti kyllä erikoiselle lauseelle mutta menköö :D Eli siis pari sakemannia päätyi tähän töhöratkasuun kun taas mun painavan lauseen päätteeksi Dylan ja Sascha seurasi mua reggae GH:seen. Näin!
Oossom! Parvekkeelta kätevästi jorpakkoon.
Tässä kohtaa tuli jokunen kerta istuskeltua ja nautittua aamupalaa.
Aika kului Toba järvellä lepposasti. Tehtiin kuitenkin yksi vähintääkin eeppinen skobaretki ympäri saaren. Olin kyllä kuullu, että saaren poikki menevä tie on huonokuntonen mutta funtsin sen olevan ajotaidottomien haihatusta. Ja olihan se tie, paikoitellen “tie” ja paikoitellen “tästäkö pitää mennä?” todella paskassa kondiksessa. Pahempaa rytkytystä kun Åren jarrupatikot. Ilta jo hämärsi ja kello tikitti siihen malliin että skobat pitäs palauttaa vartin päästä vaan meilläpä ei ollut mitään tietoa missä mennään. Jos meillä ois ollu filmiryhmä messissä niin tää ois ollu suoraa käyttistä Top Geariin. Jakson nimi ois ollu Jungle Challenge Samosir Special. Sopivana mausteena meitsin rautaratsun ajovalot ei toiminu joten menin tsygäily touhuista tuttuun tapaan sokkona eteenpäin. Jonon ensimmäisenä tottakai!
Samosirin ylänköä.
Samosirin asukkaat ja varsinkin penskat on kyllä hauskoja. Kaikki kiljuu yhteen ääneen helloota ja ku me vastataan horas (paikallinen tervehdys) niin volyymi tuplataan ja horasta tulee takasin. Myös highfive on lokaaleille lapsukaisille tuttu muuvi. Lapa punasena ojossa sai ajella läpi kylien. Upee fiilis!
Ilosia penskoja!
Saarihan on myös tuttu herkullisista sieniateroistaan ja eihän tällaiset maailmanmatkaajat voineet jättää tilaisuutta käyttämättä. Äitikin sanonut että kaikkea pitää maistaa.
Maagisia tatteja.
Blesss
Viimeisenä päivänä oli varsinainen aktiviteettipäräys ja loppuhuipennus. TukTuk vs. Tomok fudismatsi. Itsekin sain kutsun tähän TukTukin joukkueeseen mutta koska suolistoni ei viime aikoina ole ollut halukas vastaanottamaan energiaa syömistäni aterioista jouduin kieltäytymään tästä kunniasta ja olin vain tiimin mukana kannustusjoukoissa. On nimittäin vienyt aika helvetin tehokkaasti energiat tämä touhu. Kyllä kyrsi taas. Ensin jouduin Malesiassa skippaamaan Ramadan juhlat kuumeen takia ja nyt tämä. Stana! Ekan puoliajan jälkeen lukemat oli tylyt 0-4 tai 4-0. En tiedä kumpi oli kotijoukkue mutta toisella puoliajalla meidän tiimi terästäytyi ja peli päättyi 5-4/4-5 meidän voittoon! Wuhuu! Matsin jälkeen hypättiin takas dösään jossa koko tiimi kuljetettiin takasin kotikylään ja oli kyllä melkonen meno kun pitkin katuja jengi hurrasi tiimille voiton puolesta. Horas! Horas!
Oon kyllä laiska raapustamaa tarinaa mutta senhän jo tiesinkin. Seuraavassa jaksossa lyhyt stoori Mount Marapin valloituksesta sekä hengailusta Jakartassa sekä Yogyakartassa. Ja nehän mulla onkin tässä jo valmiina joten ei muuta kun ensi viikkoon!
ps. Huomenna lähden takki lepattaen harhailemaan kohti Dieng Plateaun ylänköä. Sitä ennen haen pyykit pyykkilästä, käyn suihkussa ja lähden sapuskoimaan. Snakefruit on mun lempihedelmä.
Pulau Wehn saari oli chilli. Pikkusen jäi kyrsimään kun flunssan takia jäi sukeltelut tekemättä. Sen sijasta mentiin Dylanin kanssa privaatille snorklaus keikalle tollasella aivan järkyttävää mekkalaa (ainaki yli 300dB) pitävällä purkilla.
Snorklaus oli jees. Käytiin kolmella eri spotilla mm. veden alla sijaitsevalla “tulivuorella”. Volkaanon kohdalla vesi oli lämmintä ja meri pulppusi kun tämä tulivuoripäästeli rikkipieruja ilmoille. Kyllä se vähän nokkaan otti.
Auringonlasku botskista oli kiva näky.
Lopussa stoppasimme Rubiahin saarelle jonne joku rikas suomalainen daami oli kyhänny itelleen melkosen talon vuokratulle tontille. Sinne hän kuulemma tulee vuosittain pakoon suomen talvipakkasia. Ei huono. Käveltiin tuon kyseisen tönön laiturille jossa oli joukko nuoria ja kun kerroin, että olen suomesta he sekosivat täysin. Siinä meni varmaan vartti kun tykitettiin valokuvia millon kenenkin kameran muistikortille.
Rumah Finlandia eli Suomitalo.
Kuvaussessarit.
Seuraavana päivänä vuokrasimme skobat ja huristeltiin ympäri saarta. Paikotellen meno oli aika hurjaa koska tiet olivat kapeita ja mutkaisia joten sisäinen vauhtisankari otti ajoittain otteen minusta ja kanttailu oli turhankin tiukkaa. Näytti kuulemma hienolta kun skoban tukijalka raapi mutkassa maata. Ja kypäriähän tässä maassa pidetään mieluummin marketin hyllyillä kun päässä.
Skobailureissulla löydettiin tämä hieno vesiputous, jossa oli mukava freesata hetki. Hämmästys oli taas suuri kun retkikuntamme saapui paikalle ja fotosessarilta ei voinut välttyä.
Say cheeeeeese!
Mummo kyhää ihan mielettömän hyvää tulista salaattimössöä, Rujak Aceh.
Kivaltahan täällä näyttää ei voi kieltää.
Eläimiä.
Pulau Weh on nyt nähty ja retkikunta lähtee taas liikkeelle. Nyt meitä on 5 sillä pari sakemannia liittyi remmiin. Pikkusen jännää oli ajella kahdella sivuvaunullisella pitkin teitä kun takana ajava ajaa edellä ajavan perseessä kiinni ja vauhtia ja mutkia on jonkun verran. Kuskit tottakai vaan naureskelee. Hengissä kuitenkin selvittiin botskille ja Banda Acehiin saakka. Laivalla oli taas tutut photoshoot sessiot.
Mun vasemmalla puolella Pietka ja hänen vieressä (Mamma) Mia. Kolmas daami photobombaa.
Aivan uskomattoman hyviä herkkuja! Team Pietka ja Mia opetti meille mitä nää on indoks. Siinä on mm. Ketan Bakar eli lehteen käärittyä makeaa riisiä sekä bannaanipannukakku eli paikallisittain Lapek Pisang.
Apinat odotti meitä aamusin bungan ulkopuolella. Heiteltiin niille hetelmiä. Tykkäs.
Bungaloweja.
Näkymä meidän bungan pihalta. Ei huono!
Nyt en tiedä lagaako bloggeri vai onko wifi taas huonolla päällä mutta tän postauksen jatkaminen on nyt mahdotonta eli tehdään tähän kohti työsauma ja yritetään jatkaa tarinaa lähipäivinä. Luvassa eläimellistä menoa Bukit Lawangissa sekä chilauttelua Lake Toballa!
Yllätyyys! Nyt kävi niin, että Kualattu Lumpuri jäi taakse ja meitsi otti suunnan Indonesiaan! OWD frendit Sasch ja Dylan Perhentialta paukkas mestoille KLään ja kaikkien mielenkiinnon kohteena on ollut seikkailla indoissa joten eipä siinä muuta kun flygapiletti Banda Acehiin. Kyllä juuri se sama paikka jonka tsunami pyyhkäs tasaseks vuonna 2004. On se siitä vähän kehittyny. Uus botski löytyy myös jolla meitäkin nyt kyyditettiin ihanan rauhalliseen 3 timman tahtiin tänne paratiisinomaiselle Pulau Wehin saarelle. Botskimatka oli aika hauska. Kaikki halus ottaa yhteisvalokuvan meidän kanssa! Tuli fiilis et ois joku tunnetumpiki kaveri. Vaikka kyllähän sitä ollaanki. Saattaa myös johtua siitä että vuonna 2005 muuan suomalainen Martti Ahtisaari neuvotteli rauhan tälle kyseiselle alueelle.
Näin Banda Aceh jää taakse.
Tää kaveri haluis Hollantiin jatkamaan lakiopintoja. Toivottavasti pääsee! Tuntee myös meidän Maran.
Welcome to Pulau Weh
Ihmishälinää
Satamassa bongattii hauska motosiklatuktuk heebo ja hän uhosi että pystyy kuskaamaan hondallansa itsensä lisäksi 3 reissupekkaa rinkkoinensa Iboihin kylään johon ajattelimme suunnistavamme. Kyllähän se honda huusi kun hyeena mutta perille päästiin. Matkalla tiellä majaili agressiivia apinoita ketkä yritti vauhdista napata meidän kamoja moton kyydistä! WTF ;DD
Ylämäkeen paineltiin semmosta kyytiä, että mummotki käveli ohi.
Nyt relaksoidutaan ja katellaan miltä saari näyttää. Sen verran hyvää mutkapätkää täällä saarella näyttäs olevan että kyllä pääsee syöttää ja availee joten suunta kohti skobavuokraamoa ja sisäinen hurjapää valloille.
Lopuksi avautumista. Perkele oon ripuloinu tässä nyt Perhentialt asti sekä olin vielä kuumeessa pari päivää ja räkä virtaa pahemmin ku victoria falls eli jännä nähä pääseenkö sukeltamaa täällä. Saschalla meni myös korva vähä rikki Perhentialla ja hänkin epäröi että mitäköhän tässä. Ja voi saatana että elektroniikka osaa myös vittuilla. Gopro nepa bläkki ei suostu enää yhteistyöhön. Just ku sain ostettua puna- ja polarisaatiosuotimen siihen värkkiin. Pemalautajurkele! Koodia gopro serviisiin että mites tässä nyt edetään kun oon niin sanotusti koditon ja reissun päällä ja kuvaa pitäs saada että kukaan mitään uskoo mitä täällä tapahtuu. Jännä nähä.
No mutta onneks saarella on lääkkeet akuuttiin vitutukseen ;)
Ja lopuksi jotta teitä suomalaisia siellä suomessa vähän ärsyttäisi niin pari nättiä kuvakaappausta meidän rannalta. Täällä ei sada eikä ole kylmä.
Jokunen hetki tässä näköjään vierähti postausten välillä. Suurin syy se, että jumahdin Perhentian saarille yli viikoksi ja wifi siellä oli sanotaanko olematon. Läppärikin tuossa kettuili kun näyttö ei suostunu jostain syystä menemää päälle. Mutta mutta jätetään sössötys siihen ja kelataan mitä täällä nyt on tapahtunut. Tarina on pitkä ja puuduttava joten anteeksi jo etukäteen. Laitetaan alkuun pari valokuvaa Batu Caves retkeltä jonka tein KLssä ennen kuin lähdin Penangiin.
Parit portaat. Jengi puuskutti ja tsekkas ihmeissää ku harpoin 3 kerralla ja olin yhes hujaukses ylhäällä :D
Kuuluisat varastelevat apinat. Mun mielest ne oli aika chillei.
Tällasta.
Tyttö leikki hippaa pulujen kanssa.
Georgeworth ja Butter Town vai miten se meni.
Kuala Lumpur jäi siis hetkeksi taakse ja seuraava suunta oli Penangin saarelle George Towniin. Saarelle pääsee joko ottamalla botskin Butterworthista tai sitten köröttelemällä 13,5km pitkää siltaa pitkin. Penangissa tuli hengailtua neljä yötä kuuluisalla Love Lanella. Yllätäen hostellin lähettyviltä löytyi taas pari reggaebaria ja niissähän on aina mukava viettää aikaa shishaa poltellen. Samaan dormiin saapui pari hollantilaista ja lähdin sitten samana iltana näyttämään pojille mestoja. Mentiin kulmabaariin ottamaan ilo irti halvoista kaljoista kun pöytäkunnassa oli yhtäkkiä kymmenisen ihmistä. Kortit esiin siis ja juomapelejä pelaamaan. Siinähän se ilta meni sitten aamuun asti. Seuraavana päivänä lähdettiin osittain samalla jengillä vallottamaan Penang Hilliä ja tsekkailemaan Kek Lok Si temppeliä. Itse olin edellisenä päivänä käynyt samoilemassa 5 timmaa Penang National Parkissa joten kävelykilometrejä ainakin kerääntyy. Tähän väliin lyhyt klippi. Taustaa valotan että kyseinen köysirata oli yleisöltä suljettu mutta kivastihan se meni. Turhaa hössötystä taas. Apinat tosin olivat semisti agressiivisia. Perästä kuvia Penangista.
Penangin katukuvaa
Kattopuutarha Malesialaisittain
Penangissa ei hirveesti korkeita tönöjä ole.
Jonkin sortin pyhättö tämäkin.
Kivääristä tulee jos tonne astut!
Street art
Syömään!
Mamma väänti herkkuja sellasee tahtii että Gordon Ramseyki jäis kakkoseks!
Kansallispuistossa samoilua.
Nätti perhonen.
Kek Lok Si temppelin sisäpihalta
Mats, Erika, Cait, Thijs ja mä
Penangin jälkeen ajattelin mennä Langkawille mutta paikallinen Pekka Pouta otti koodia ja sanoi, että eieiei ja lisäksi nämä kaksi hollantilaista oli menossa Perhentialle joten lyöttäydyin heidän matkaansa.
Get chilled at Kecil!
Herätyyyys! Kello 04:30 ja aika lähteä kohti Perhentian paratiisia. 6 timmaa vauhdikasta minivaneilua sekä päräyttävän kauniita maisemia auringonnousun saattelemana ihastellen ja olimmekin Kuala Besutin satamakaupungissa. Tästä sitten parisataa kaakkisella vadelmaveneellä kohti saaria.
Ensimmäinen yö vietettiin D’Lagoonin biitsillä. Todella lungi mesta jossa vain yksi questhouse ja sen oma rafla. Työntekijöitä taisi olla enemmän mitä reissaajia joten palvelu ainakin pelasi. Biitsi oli aika pieni mutta täynnä riippumattoja ja keinuja joten täällä todellakin pystyi relaamaan. Snorklaus oli myös rentoa tämän biitsin edustalla. Majatalon murkut tosin olivat vähemmän reloja. Mun reppu ehti olla varmaan tunnin verran huoneessa kun muurahaisten perkeleen oli haistanu mun nutellat ja leivät. Kevyt ylläri kun reppu aivan täynnä pieniä mustia murkkuja. Myös moskiiton ketaleet olivat todella ärhäköitä. D’Lagoonilla vietetty yö olikin varmaan elämäni yksi pisimmistä. Levytin huoneemme yläpunkassa johon tuulettimen vaikutusalue ei tietenkään riittänyt ja tuossa kevyessä 30 asteen lämmössä ei tehnyt laisinkaan mieli oleskella makuulakanan suojissa mutta pakko oli. Vähänkin paljasta ronssia esille ja joku tuli syömään. Nukuin ehkä tunnin sinä yönä. Relax and stuff!
D'Lagoon
Virkeänä uuteen päivään siis! Käytiin tsekkaamassa lyhyen kävelymatkan päässä oleva monkeybeach. Tehtiin hiekkalinnoja ja harrastettiin bodausta sekä kiipeiltiin puissa. Nastaa! Päätettiin myös vaihtaa majapaikkaa joten kamat kasaan ja veneeseen ja kurssi kohti Longbeachiä, saaren ns. pääkallopaikkaa. Täällä olikin sitten tarjontaa enemmän mutta lungi meininki oli edelleen läsnä. Longbeachillä vietinkin sitten jotakuinkin 10 päivää ja suoritin PADI Open Water Diving kurssin jihaa! Sukeltaminen on ihan parasta mitä voi tehdä vedenalla! Majoituin Oh LaLa diversin majatalossa jossa myös tämän kurssin suoritin. Pääopettajamme oli rento heebo nimeltä Li joka oli aivan saletisti Jason Stathamin identtinen veli. Sen verran yhdennäköisyyttä ja äänikin aivan vastaava. Divemastereina ranskikset Channat ja Chanti. Todella mukavat tyttölöiset ketä oli myös kiva tsekkailla veden alla hehhe :D
Esimmäisen sukelluksen jälkeen koettiin muuten hämmentäviä hetkiä kun Stu tuli vedenpintaan. Itse en huomannut tietenkään mitään mutta maskin kun otin päästä niin huolestuneet katseet tuijotti mua ja kysy, että onko kaikki ok? Minä siinä sitten että joo mikäs tässä oli tosi makee sukellus mutta mitäs ny? Channat totesi, että kuhan tässä kyselen kun sun nenästä ja korvasta tulee blöddee. No vittu! Meikäläinen rupes heti pohtimaan, että oliko tämä nyt tässä.. Onko mun pää täys vettä ja verta vai mitä tapahtuu. Kipuja ei kuitenkaan tullut joten seuraava päivänä kohti uutta sukellusta mutta hiukka jännittäen. Kaikki meni muuten ihan ok mutta jälleen kun tulin pintaan niin nenä vuoti. Raati kuitenkin totesi, että mulla varmaan vaan herkät suonet nenässä eli no worries kuhan ei satu mihinkään. Kuulokin oli melkein tallella. No mutta tämä toistui joka sukelluksen jälkeen ja eräs divemaster kertoikin hänellä olleen samanlaista alussa kun aloitti harrastuksen. Eli no stress kyllä se siitä. Viimeisellä sukelluksella verenvuoto olikin enää aika minimaalista joten ehkä keho vaan vaati tottumista.
3 fundiveä ehdin vetästä kurssin päättymisen jälkeen ja voi pojat oli kyllä makeeta. Temple of the Sea, Polis Wreck ja Terumbu Tiga aka T3 oli kyllä melkoiset kokemukset. Harmittaa, ettei mulla ollu punasuodinta goprossa niin ois saanu värit kondiksee.
Polis Wreck
Temple Of The Sea. Jotain aivan huikeeta!
Terumbu Tiga, Tiger Rock, T3. Lapsella on monta nimeä. Täällä oli huikeita kivimuodostelmia ja tunneleita joiden läpi pääsi sukeltamaan.
Ainiin! Tulipahan kokeiltua myös joogaa! Herra isä että se olikin rankkaa. Eräänä iltana kantiksessa Chill out cafessa istuessamme tutustuimme erääseen eteläamerikkalaiseen mimmiin joka oli jonkin sortin joogaguru. Tämä sitten halusi tutustuttaa meidät tähän jaloon lajiin joten seuraavana aamuna kello 7:00 olimmekin virkeinä rivissä biitsillä ihastelemassa auringonnousua ja tekemässä kaikenmaailman underdogeja ja warrior kakkosia. Täytyy myöntää että olo tuon tunnin kikkailun jälkeen oli todella hyvä! Muuten tuosta olisi voinut ottaa tavan mutta nukkuakin pitää ja sukellushommat alkoi yleensä joka aamu siinä kasilta niin eipä tuo olisi mahtunut almanakkaan.
Chill out cafesta vielä sen verran, että omistaja Nip oli todella hauska heebo. Kerättiin yleensä iltapäivästä laskuveden aikaan vähän ennen auringonlaskua jengiä kasaan ja pelattiin rennosti fudista. Jos porukkaa oli enemmän niin meriveden paettua ulapalle talsimme tälle silkkisen tasaiselle merenpohjalle ja geimit sitten siinä.
Sateenkaari iltapäivän sadekuuron jälkeen.
Chill out cafen kuistilta.
Tulishow hässäkköintiä joka kuului saaren arki-iltoihin.
Aamu valkenee Kecilin saarella.
I met a man called Man
Mennään ajassa hiukka taaksepäin. Reissuni sai ensimmäisen ajallisen määreen kun Kuala Lumpurissa safkareissulla tapasin lokaalin herran nimeltä Man. Osuin hänen frendinsä pitämään katuruokalaan jossa hän istuskeli viettämässä iltaa. Jostain syystä tämän raflan valikoimiin ei kuulunut alkomahooli joten tämän seurauksena lähdin Manin johdattama paikalliseen liikörishoppiin ostoksille korjaamaan tilannetta. Istuskeltiin sitten tiikerit kourassa tien laidassa jutskaamassa niitä näitä, enimmäkseen noita sekä tietysti huudeltiin kylän rouville. Enivei lopputulemana sain kunnian tulla kutsutuksi tämän kotiin juhlimaan Ramadin loppumista heinäkuussa jossa tarjolla herkullisia ruokia. Mahtavaa!
Meitsi ja Man!
Noh, tämä kuitenkin meni hiukan vihkoon. Oli viimeinen ilta Perhentialla ja tunsin että kurkussani tapahtuu nyt jotain ylimääräistä. Flunssapöpön perkeleet olivat iskemässä joten äkkiä strepsilssiä perään. Ja näinhän siinä kävi, että kun saavuin takaisin KLään 15.pv niin olin kuumeessa. Ei muuta kun Mania tapaamaan ja pahoittelut, että nyt tämä poika joutuu lojumaan sängyssä. Manin kotikylä oli vielä noin 3h ajomatkan päässä KLstä Taipingissa joten ajatus transportaatiosta sinne puolikuntoisena ei tuntunut hyvälle. Kyllä ketutti nyt!!!
Mitä nyt ja seuraavaksi? Istun majataloni kuppilassa kirjoittamassa tätä sontaa ja odottelen että paranen. Korvissakin varmaan joku tulehdus sukeltamisesta kun en vieläkään kuule kunnolla ja korvat poppaa vähän väliä. Kävin lasaretissa kyselemässä lääkäriä mutta ramadanin takia ovat duunissa vasta ensi viikon tiistaina. Kahtellaan. Seuraava suunta on muuten aikamoinen arvoitus. Oon tavannut paljon upeita ihmisiä ja kaikki nämä ovat kutsuneet mut messiin reissuilleen. Täytyy vaan päättää että minne sitä lähtisi sillä se on varma, että duunia en jaksa vielä tehdä joten aussit saa odotella vielä hetken hehe! Pidetään se takki siis rennosti auki ja lets go with the flow!
